Business Spotlight: IKEAn käytännön opit kielitietoisuudesta ja inklusiivisuudesta
Suomen monikulttuurisimpana kaupunkina Vantaalla ymmärretään, ettei inklusiivisuus ole bonusominaisuus vaan kasvun ja hyvinvoinnin edellytys. Uudessa blogisarjassa nostamme esiin esimerkkejä Vantaalla toimivista yrityksistä, jotka ovat oivaltaneet inklusiivisuuden merkityksen menestykselle. Tällä kertaa vuorossa on IKEA Suomi. Tutustuimme yrityksen tapoihin edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inkluusiota ED&I Leader Catharina Van Den houwen sekä rekrytointipäällikkö Anna-Maija Koron opastuksella.
@Ikea Suomi
Sisältö
IKEA Suomi tietää, että monimuotoisuudesta on hyötyä sekä ihmisille että liiketoiminnalle. Tämä näkyy erityisen selvästi asiakastyössä. Monikieliset työntekijät, jotka suomen, ruotsin tai englannin lisäksi puhuvat esimerkiksi viroa, somalia tai venäjää, pystyvät palvelemaan asiakkaita sujuvammin – erityisesti silloin, kun asiakas kokee olonsa mukavammaksi asioidessaan äidinkielellään.
Myös kulttuurisiin väärinymmärryksiin liittyvät tilanteet ratkeavat usein jouhevammin, kun työntekijä jakaa asiakkaan kielellisen tai kulttuurisen taustan. Representaatiolla on merkitystä: kun asiakkaat näkevät itseään muistuttavien työntekijöiden menestyvän eri osastoilla, se viestii etenemismahdollisuuksista ja vahvistaa käsitystä siitä, ettei laadukas asiakaspalvelu edellytä täydellistä suomen kielen taitoa.
Jos esihenkilö sanoo, että tehtävässä tarvitaan sujuvaa suomen kieltä, kysymme miksi.
– Anna-Maija Korko, rekrytointipäällikkö
IKEA Suomen parhaat vinkit
Haasta totuttuja kielitaitovaatimuksia
Suomen ja englannin käyttäminen työkielinä madaltaa turhia kynnyksiä ja tekee osallistumisesta yhdenvertaisempaa kansainvälisille työntekijöille. ”Jos esihenkilö sanoo, että tehtävässä tarvitaan sujuvaa suomen kieltä, kysymme miksi”, kertoo Anna-Maija Korko. Yksinkertainen kysymys varmistaa, että kielitaitovaatimukset perustuvat todellisiin työtehtäviin eivätkä totuttuihin käytäntöihin.
Seuraa monimuotoisuuden toteutumista eri rooleissa ja luo polkuja etenemiseen
IKEA Suomi havaitsi, että etnisiin vähemmistöihin kuuluvat työntekijät ovat aliedustettuina asiakasrajapinnan tehtävissä ja sijoittuvat useimmiten logistiikka- tai ravintolapalveluihin. Varmistaakseen, että monimuotoisuus toteutuu läpi organisaation, IKEA Suomi otti käyttöön työkierron, joka tukee siirtymiä myyntiin, asiakaspalveluun sekä esihenkilö- ja johtotehtäviin.
Catharina Van Den houwen mukaan yksi keskeinen hyöty työkierto-ohjelmasta on ollut ajattelutavan muutos: ”Esihenkilöt ovat nähneet, ettei sujuva suomen kielen taito ole aina edellytys erinomaiselle asiakaspalvelulle, ja asiakkaat suhtautuvat useimmiten myönteisesti monikieliseen vuorovaikutukseen.”
Tee yhteistyötä toimijoiden kanssa, jotka auttavat tavoittamaan monimuotoisen hakijajoukon
Yksi IKEA Suomen tehokkaimmista keinoista on ollut yhteistyö pakolaisia ja maahanmuuttajia tukevien asiantuntijaorganisaatioiden kanssa. Kumppanit, kuten Startup Refugees ja Suomen Pakolaisapu, auttavat IKEA Suomea tavoittamaan monimuotoisen osaajajoukon ja tukevat ehdokkaiden arviointia kehittymismahdollisuuksia varten.
Yhteistyön kautta IKEA tarjoaa myös harjoitushaastatteluja, jotka auttavat pakolaisia ja maahanmuuttajia vahvistamaan itsevarmuuttaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista työelämää.
Esihenkilöt ovat nähneet, ettei sujuva suomen kielen taito ole aina edellytys erinomaiselle asiakaspalvelulle.
– Catharina Van Den houwe, Equality, Diversity & Inclusion Leader
Miksi tämä on tärkeää Vantaalle
Vantaan kaupunki on sitoutunut tukemaan paikallisia työnantajia menestymään yhä monimuotoisemmilla työmarkkinoilla. Yhteistyössä Suomen suurimpien kaupunkien kanssa tarjoamme palveluja, joiden avulla yritykset voivat houkutella ja sitouttaa kansainvälistä osaamista. Tarjoamme muun muassa neuvontaa, valmennuksia ja tapahtumia, jotka tekevät rekrytoinnista sujuvampaa ja kestävämpää.
IKEA Suomen esimerkki osoittaa, että kielitaitovaatimusten kriittinen tarkastelu, erilaisten urapolkujen rakentaminen ja yhteistyö järjestöjen kanssa voivat vahvistaa tiimejä ja parantaa asiakaskokemusta. Nämä ovat konkreettisia keinoja, joihin jokainen Vantaalla toimiva yritys voi tarttua.
Haluatko kuulla lisää maksuttomista palveluistamme inklusiivisen rekrytoinnin tueksi? Tutustu palveluvalikoimaan ja ota yhteyttä.