Kurkkaa tunnelmia ihka ensimmäisestä Welcome to Vantaa –tapahtumasta!

Blogi Business Vantaa

Elinkeinopalveluiden Talent Vantaa –hanke järjesti tiistaina 17.1.2023 ensimmäisen Welcome to Vantaa –tapahtuman Tikkurilan kirjastossa. Elinkeinopalveluille on tärkeää verkostoitua niin kaupungin sisällä kuin ulkopuolellakin ja olla omalta osaltaan huolehtimassa kuntalaisten onnistuneesta asettautumisesta.

Welcome to Vantaa tapahtuma

Kuvaaja: Heidi Kuutti, Erikoiskirjastonhoitaja, Tikkurilan kirjasto

Sisältö

Onnistunut tervetulokulttuuri on sitä, että uudet vantaalaiset asukkaat asettuvat uuteen asuinkuntaansa sujuvasti ja löytävät sopivien palveluiden sekä tekemisen piiriin. Ulkomailta muuttaneille palveluiden ja järjestöjen löytäminen voi olla vaikeampaa. Onnistunutta asettautumista ei mikään taho voi hoitaa yksin, vaan siihen tarvitaan tiivistä yhteistyötä eri kaupungin toimijoiden kesken, esimerkiksi maahanmuuttajapalveluista kasvatukseen ja oppimiseen, aina yrityksiin ja järjestöihin asti. Welcome to Vantaa -tapahtuma kokosi eri toimijat yhteen esittelemään palvelutarjontaansa. 

Iltapäivän aikana kirjastolla oli mukava puheen sorina ja kuhina. Osallistujat ilmiselvästi nauttivat verkostoitumisesta kahvin ja pullan äärellä. He kiittelivät saamaansa tärkeää tietoa kaupungin ja hyvinvointialueen palveluista sekä järjestöjen toiminnasta. Iltapäivän aikana kuulimme myös hyvää musiikkia.  

Kuvassa Middle East Music Co
Kuvaaja: Heidi Kuutti, Erikoiskirjastonhoitaja, Tikkurilan kirjasto

 

Niin kuin kaupunginjohtaja Ritva Viljanen on sanonut: " Vantaalle ovat kaikki tervetulleita. Vantaa on avoin jokaiselle muuttajalle."  

Oli hienoa saada useat eri toimijat esittelemään palveluitansa messupisteille. Tilaisuuden tunnelma oli lämminhenkinen. Kaikki palautteen antaneet osallistujat sanoivat, että tulisivat seuraavaankin tapahtumaan. Tämä oli tervetulokulttuuria parhaimmillaan.

Talent Vantaa –hanke on osa valtakunnallista Talent Boost ohjelmaa, jota rahoittaa työ- ja elinkeinoministeriö. Hanketta toteutetaan yhdessä Vantaan kaupungin ja Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa.  

 

 

Avainsanat

Talent Vantaa

Liittyvät sisällöt

Kaikki kategoriassa Business Vantaa