Nouseva innovaatiokaupunki elää kansainvälisyydestä

Blogi Business Vantaa

Asiasanat

YhteistyökumppanitYritykset

Vantaan kaupungin elinkeinopäivä on merkittävä tapahtuma, jonne kokoontuu joka vuosi yrittäjiä, sidosryhmiä ja kaupungin yritys- ja koulutuspalveluista vastaavia virkamiehiä. Tänäkin vuonna vetovoimaiset puhujat, ajankohtaiset aiheet ja mielenkiintoinen ohjelma täyttivät salin innokkaalla yleisöllä. 

Kollaasi kuvia Vantaan elinkeinopäivästä

Sisältö

Puheenvuoroja kansainvälisyydestä 

Tänä vuonna järjestetyn elinkeinopäivän teemana oli "Kansainvälisyydestä elävä Vantaa", joka on monella tavalla ajankohtainen aihe. Tilaisuuden puhujilla olikin painavaa sanottavaa kansainvälistymisen merkityksestä Vantaalla ja koko Suomessa. 

Ministeri Tytti Tuppurainen nosti esille valtakunnallisen Talent Boost -ohjelman, jonka tavoitteena on kansainvälisten osaajien houkutteleminen, osaamisen hyödyntäminen ja maahan muuttavien Suomeen integroitumisen helpottaminen. Vantaalla toimivassa Talent Vantaa -hankkeessa toteutetaan menestyksellisesti valtakunnallisessa ohjelmassa asetettuja tavoitteita.    

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola käsitteli puheenvuorossaan globaaleja muutoksia ja niiden vaikutusta yritysten toimintaan. Yhtenä keskeisenä viestinä oli, että vaikka monet muutokset myllertävät maailman tilannetta, on Suomi vakaa ja turvallinen yhteiskunta, jossa tulevaisuuteen voi suhtautua luottavaisesti.  

Finest Futuren perustaja Peter Westerbacka korosti sujuvien palveluiden merkitystä kansainvälisten osaajien rekrytoimisessa. On toimittava rivakasti ja tehokkaasti, jos haluamme kilpailla muiden maiden kanssa kansainvälisten osaajien houkuttelemisessa.  

Vantaan toimintaympäristö houkuttelee uusia yrityksiä. Älykkään energiahallinnan yrityksen, Eatonin, toimitusjohtaja Petri Koskinen kertoi yrityksen muuttavan Espoosta Vantaalle ensi vuoden aikana. Yrityksen mukana Vantaalle syntyy noin 300 uutta työpaikkaa. 

Elinkeinopäivän järjestelyt ovat Business Vantaan yhteisponnistus

Vantaan Elinkeinopäivä syntyy neljän organisaation, Kauppakamarin, YritysVantaan, Vantaan Yrittäjien ja Vantaan elinkeinopalveluiden tiiviissä yhteistyössä. Tavoitteena on luoda tilaisuus, jonka ohjelma kiinnostaa ja hyödyttää erityisesti yritysten edustajia. Virallisen ohjelman lisäksi osallistujilla on mahdollisuus verkostoitua ja luoda uusia kontakteja.

Helsingin seudun kauppakamarin Vantaan aluetoimiston johtaja Tommo Koivusalo oli ensimmäistä kertaa mukana toteuttamassa Vantaan Elinkeinopäivää.  Hänen mielestään Elinkeinopäivä on loistava konsepti, sillä se on riittävän iso ja vakiintunut tapahtuma vetääkseen puoleensa yritysten ja sidosryhmien edustajia. Vetovoimainen tilaisuus houkuttelee mukaan joka vuosi myös laadukkaita puhujia.   

Samaa mieltä on YritysVantaan toimitusjohtaja Marketta Korhonen, joka puolestaan on osallistunut monta kertaa tapahtuman suunnitteluun ja kutsuvieraana itse tilaisuuteen. Hänen mielestään elinkeinopäivä on tapahtuma, joka vuodesta toiseen kiinnostaa ihmisiä ja saa yritysten ja sidosryhmien edustajat aina runsain joukoin liikkeelle.   

Vantaan elinkeinopalveluissa työskentelevän Sirkku Alaluusuan mielestä elinkeinopäivän suunnitteleminen on aina hauska ja innostava tehtävä. Ideointi ja suunnittelu eri organisaatioita edustavien asiantuntijoiden kanssa ja kokoontumiset kaupunginjohtaja Ritva Viljasen johdolla korostavat tapahtuman merkitystä koko kaupungille.  

Tänä vuonna tapahtumasta haluttiin tehdä rento, raikas ja toiveikas. Vieraiden toivottiin osallistuvan aktiivisesti ohjelmaan, löytävän uusia keskustelukumppaneita ja saavan uusia ideoita.  

Siinä onnistuttiinkin erinomaisesti. Marketta Korhosen mielestä tunnelma oli tänä vuonna erityisen lämminhenkinen. Saattaa olla, että tapahtuman merkitys korostui aiempaa enemmän, koska pahin korona-aika tuntuu jääneen nyt taakse. Tilaisuuden kaikki puhujat olivat ajankohtaisia ja innostavia asiantuntijoita, jotka virittivät uusia ideoita ja ajatuksia kuulijoissa.  

Koivusalon mukaan tilaisuuteen etsittiin asiantuntijoita, jotka käsittelivät kansainvälisyys -teemaa erilaisista näkökulmista. Lisäksi puhujien valintaan vaikutti myös poikkeuksellinen maailmantilanne, jolla on merkitystä myös paikallisella tasolla yritysten toimintaan. 

Erityisenä kohokohtana yritysten näkökulmasta oli kaupungin antama lupaus ottaa yritysten asiat käsittelyyn 48 tunnin sisällä ja pitää yritykset ajan tasalla asian etenemisestä. Tällaista lupausta eivät muut suuret kaupungit ole vielä antaneet. 

Seuraavaan Vantaan Elinkeinopäivään ei ole enää vuottakaan, joten kannattaa muistaa tarkkailla kaupungin verkkosivuja.

Kirjoittaja

Laila Bröcker, Projektipäällikkö 

Big Flash -hanke, Vantaan osahanke 

laila.brocker@vantaa.fi 

Milja Veini, Projektiassistentti

Vantaan kaupunki / Kasvupalvelut

milja.veini@vantaa.fi

Avainsanat

Business VantaaKehittäminenYrittäminen

Liittyvät sisällöt

Kaikki kategoriassa Business Vantaa