Vantaan oppimiskampus on enemmän kuin osiensa summa

Uutinen

Vantaalaisen kiinteistökehittämisen kruununjalokivi on oppimiskampus, josta tulee myös uusien innovaatioiden kokeilutanner.

Havainnekuva oppimiskampuksesta.

Elinkeinopäällikkö Mika Perttunen on viimeiset vuodet syventynyt rakentamaan Vantaan kiinteistöklusteritoimintaa.

– Vantaalla on kiinteistöalan erityisosaamista ja vahvoja yrityksiä, joilla on annettavaa myös toisillensa. Yhdessä voimme rakentaa innovaatioita ja yhteistyötä, joka kantaa vientimarkkinoille saakka, Perttunen visioi.

Yksi tärkeä tavoite kiinteistöklusterilla on löytää pilottihankkeita, joissa uusia innovaatioita päästään toteuttamaan. Tärkein hankkeista on suunnitteluvaiheessa oleva Tikkurilan oppimiskampus.

Selvityksiä, suunnitelmia ja skenaarioita

Alkuun klusteritoiminnan painopiste oli toisten toimintaan tutustumisessa. Yhteisiä nimittäjiä löytyi pian monta: digitalisaatio ja avoimen datan hyödyntäminen, energiaratkaisut sekä tilojen käytön maksimointi.  

Oppimiskampuksen valmisteluun on kuulunut tiivistä vuoropuhelua erilaisten toimijoiden välillä. Yksi tavoite on luoda yhteinen energiatalous koko alueelle yhdessä sen sijaan että jokainen alueelle tuleva rakennus optimoisi lämmön tai sähkönkulutustaan erikseen.

– Gaia Consultingin tuella toteutetaan alueen energiaratkaisuihin liittyvää selvitystyötä Vantaan Energian sekä muiden energia-alan toimijoiden kanssa, oppimiskampuksen hankepäällikkö Ulla Boer kuvaa.

Toinen oppimiskampuksen keskeisistä teemoista on tilojen yhteiskäyttö, joka voi tuoda kustannuksiin jopa miljoonien säästöt.

- Joustavat tilat ja niiden yhteiskäyttö pitää tietysti huomioida jo suunnitteluvaiheessa. Spacentin tuella toteutetaankin nyt tilojen yhteiskäyttösuunnitelmaa erilaiset käyttötapaskenaariot huomioiden, Perttunen täydentää.

Kampusalueen asemakaavaprosessi on käynnistynyt huhtikuun alussa. Alueen rakennusmassojen sijoittelusta on tehty luonnos, jonka mukaisia muutoksia asemakaavaan haetaan.

– Asemakaavan muutosprosessi vie aikansa, mutta toiveissa on, että kesällä 2023 asemakaava olisi hyväksytty ja nyt tehdyn luonnoksen mukainen, Ulla Boer toivoo.

Avoimin mielin kohti konkretiaa

Oppimiskampuksen rakennusvaihe siintää jo edessä vuonna 2024. Kehittämiseen osallistuvat yritykset pääsevät osaksi poikkeuksellisen isoa kokonaisuutta. Yhteistyö erilaisten sijoittajien ja organisaatioiden kesken mahdollistaa yrityksille oman osaamisen esiin tuomisen.

– Tämän mittakaavan uudiskohde on ainutlaatuinen referenssi sekä iso mahdollisuus kokeilla uudenlaisia palveluita tai tuotteita, Ulla Boer vinkkaa.

Tavoitteena on luoda malliesimerkki siitä, mitä uuden ajan kiinteistö voi pitää sisällään.

Kiinteistöklusteritoimintaan voi koska tahansa liittyä mukaan. Mika Perttusen mukaan tärkeintä on avoin mieli ja halu kehittää yhdessä.

Ulla Boer peräänkuuluttaa myös konkretiaa, erityisesti sitten, kun aletaan pohtimaan hankintoihin osallistumista. Julkisen toimijan hankinnoissa pitää pystyä erottautumaan kilpailijoista.

– Se, että toimija kertoo olevansa innovatiivinen, ei vielä riitä. Yritysten pitää osoittaa innovatiivisuutensa faktoin ja luvuin. Esimerkiksi referensseissä pitää tuoda julki sitä, miten innovatiivisuus on toteutunut, Boer muistuttaa.

Monikertaisesti parempaa tiedossa

Kehitystyön aikana on nyt jo tapahtunut paljon sellaista, mitä ei olisi osattu ennakoida.

– Toki meillä on tietty visio ja näkemys yhteistyöstä, mutta lopputulos on vielä moninkertaisesti parempaa kuin tuo visio, tai ainakin jotain aivan muuta kuin mitä kuviteltiin, Perttunen kuvailee.

Oppimiskampuksen toteuttamista tukeva PocoProp-hanke on ollut yksi yhteistyöfoorumi ja alusta keskusteluille. Nyt hanke tarjoaa kiinteistöalan toimijoille mahdollisuuden osallistua kansainväliseen World of Digital Built Environment -yhteistyötapahtumaan syyskuussa 2022.

– Osallistua voi joko paikan päällä tai striimin kautta. Lisäksi tarjolla on laajempi näkyvyyspaketti. Tämä on upea tilaisuus yrityksille esitellä omia innovaatioitaan tai benchmarkata alan kansainvälistä parhaimmistoa, Mika Perttunen kehaisee. 

Lisätietoa osallistumisesta julkaistaan pian. Tarkempaa tietoa itse tapahtumasta voi lukea osoitteesta:  https://kirahub.org/en/wdbe/

Lue lisää: Tulevaisuuden oppimis-ja innovaatioympäristö Vantaalle

 

Artikkeli on tuotettu pocoprop -hankkeella joka on osarahoitettu Uudenmaan liiton myöntämällä Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -määrärahalla (UKKE-rahoitus).

 

Tilaa Business Vantaan uutiskirje

 

Lisätietoja

Mika Perttunen

mika.perttunen@vantaa.fi

Kysy kiinteistöklusterista

Panu Vuorimaa

panu.vuorimaa@vantaa.fi

Kysy kiinteistöklusterista

Ulla Boer

Oppimiskampus Ulla.boer@vantaa.fi

Susannah Aalto

PocoProp -hanke susannah.aalto@vantaa.fi

Avainsanat

HankkeetKehittäminenOsaamiskampus