Elinkeinoelämän ja kunnan ilmastoyhteistyö

Vantaa, Kerava ja Järvenpää kehittivät kuntien ja alueella toimivien yritysten välistä ilmastoyhteistyötä. Hanke on päättynyt kesällä 2022.

Liikennettä kehä III.lla.

Hankkeessa mukana olevilla kaupungeilla on ilmastotavoitteita, jotka tähtäävät alueen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että kaupungin lisäksi alueen muut toimijat, kuten yritykset aktivoituvat ja innostuvat ilmastotyöstä.

Valtakunnallinen toimintamallikirjasto

Vuoden kestävän hankkeen alkuvaiheessa laadittiin toimintamallikirjasto, johon on koottu kuntien käytössä olevia keinoja toteuttaa ilmastoyhteistyötä alueen yritysten suuntaan. Toimintamallikirjasto edistää kansallisesti kuntien ilmastotyötä, kun toimintamallit kootaan yhteen paikkaan helposti monistettavaksi.

Paikalliset ilmastoyhteistyön mallit

Hankkeen aikana selvitetään minkälaista yritysyhteistyötä Vantaan, Keravan ja Järvenpään kaupungeissa nykyisin tehdään ja miten ilmasto näyttäytyy yhteistyössä. Tärkeä ulottuvuus on myös selvittää alueen yritysten näkökulmaa: esimerkiksi minkälaisia toiveita yrityksillä on kunnan suuntaan ja miten kunta voisi konkreettisesti tukea yritysten ilmastotyötä.

Nykytilan kartoituksen ja yritysnäkökulman selvittämisen jälkeen hankkeessa pilotoidaan selvitysten perustella hyväksi tunnistettua ilmastoyhteistyön mallia, jonka arvioidaan toimivan parhaiten hankekunnissa. Pilotoitavan mallin tarkoituksena on edistää kaupunkien ilmastotavoitteita ja parantaa alueella toimivien yritysten ilmastotyön edellytyksiä. Taustalla on pyrkimys alueen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.

Hankkeen loppupuolella valitaan lopullinen ilmastoyhteistyön malli, jota ylläpidetään hankkeen päättymisen jälkeen. Toimintamallin valintaan vaikuttavat ainakin pilotoinnin tulokset, kunnan erityispiirteet sekä käytettävissä olevat resurssit. Valitun toimintamallin ympärille laaditaan suunnitelma, jolla varmistetaan ilmastoyhteistyön jatkuminen myös hankkeen päättymisen jälkeen.

More information

Jari Viinanen

ympäristöpäällikkö
+358 40 723 8353 jari.viinanen@vantaa.fi