Kansainväliset osaajat kehittävät digitaalista peliä työnhaun tueksi

Uutinen

Asiasanat

Työ ja elinkeinotTyönhakijatYritykset

Peli on kehitetty Vantaan kaupungin ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteisessä Uudet palvelupolut korkeakoulutetuille maahanmuuttajille -hankkeessa, joka tukee korkeasti koulutettujen vantaalaisten maahan muuttaneiden työllistymistä osaamistaan vastaaviin tehtäviin.

Vuoden 2019 lopussa pääkaupunkiseudulla oli yhteensä 210 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä, joista 80 % on muuttanut Suomeen ja 20 % syntynyt Suomessa.  Työikäisten vierastaustaisten luku on kasvanut nopeasti ja pääkaupunkiseudun asukkaista lähes 20 % (Vantaalla jopa yli 20 %) on ulkomaalaistaustaisia. Suurin osa Suomeen muuttaneista työskentelee aloilla, jotka eivät vaadi korkeakoulutusta tai hyvää suomen kielen taitoa. Näistä syistä ulkomaalaistaustaisten palkkataso on myös selkeästi alhaisempi kuin syntyperäisillä suomalaisilla (Saukkonen 2018).

Uudet palvelupolut korkeakoulutetuille maahanmuuttajille -hankkeessa suunnitellaan yhteiskehittämisen ja palvelumuotoilun menetelmillä palveluita tukemaan kansainvälisten korkeakoulutettujen osaajien työnhakua.  Tavoitteena on luoda yhteiskehittämällä ratkaisuja kansainvälisten osaajien työllistymiseen koulutustaan vastaaviin tehtäviin.

Yksi kansainvälisten osaajien työllistymistä tukeva toimenpide on korkeakoulutettujen maahanmuuttajien tarpeisiin hankkeen työryhmässä kehitetty Miro-alustalla toimiva työnhakuun keskittyvä peli. Peliä testattiin ja kehitettiin kansainvälisten osaajien ja hankkeen toimijoiden kanssa keväällä 2021. Pelin kehittämisen lähtökohtana ovat työpajat, joissa ollaan yhdessä maahanmuuttajataustaisten korkeakoulutettujen osaajien kanssa ideoitu eritaustaisten työnhakijoiden työllistymistä helpottavia palveluita.

Kuvakaappaus Miro-alustalta. Kuvassa peliä testataan yhdessä korkeakoulutettujen osaajien kanssa. (Krista Keränen)

Peli koostuu viidestä eri työnhakuun liittyvästä haastealueesta, joita ovat informaation löytäminen ja järjestelmän tuntemus, kulttuurin ja kielen osaaminen, luottamuksen rakentaminen, verkostojen luominen ja henkilökohtaisen profiilin vahvistaminen. Pelaajien tarkoituksena on siirtää vuorotellen kullekin haastealueelle sopivia kysymyskortteja. Korteissa on erilaisia työnhaun tukitoimenpiteisiin kannustavia kysymyksiä, jotka liittyvät muun muassa sosiaalisen median profiilien perustamiseen, suomen kielen opiskeluun, verkostoitumiseen ja esimerkiksi oman osaamisen brändäämiseen. Korttien tavoitteena on kannustaa eritaustaisia työnhakijoita pohtimaan, mihin työnhakua tukeviin toimenpiteisiin heidän kannattaa panostaa ja mihin osa-alueisiin on jatkossa erityisesti hyvä kiinnittää huomiota. Korteilla olevista kysymyksistä on tarkoitus keskustella yhdessä muiden pelaajien kanssa.

Peliä testaamassa olleet kokemusasiantuntijat, korkeakoulutetut Suomeen muuttaneet osaajat Renske VisserYin Zi ja Shirley Bolge olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että peli sai ajattelemaan ja pohtimaan asioita, joita ei ollut aiemmin työnhakuun liittyen ottanut huomioon.

Peli sai ajattelemaan, miten kuvata omaa osaamistaan ja miten myydä se suomalaisille työnantajille.

Renske Visser

Korttien kysymykset ovat sekä suomeksi että englanniksi, joten peli mahdollistaa samalla myös suomen kielen opiskelun.

Yin Zi

Työpajassa ideoitiin myös sopivaa ja innostavaa nimeä pelille sekä testattiin muun muassa sitä, että jokaiseen pelin vaiheeseen oli varattu sopivasti aikaa. Lopuksi pohdimme yhdessä, miten peliä voisi jatkokehittää.

Sen lisäksi, että pelissä pohditaan mitä kaikkea voi ja kannattaa tehdä edistääkseen työnhakua, voisi olla hyvä, jos pelissä tulisi myös konkreettisia vinkkejä siihen, miten esimerkiksi luoda kiinnostava portfolio tai miten tuoda omaa osaamistaan esille työnantajille.

Shirley Bolge

Artikkeli on alun perin julkaistu Laurea Journalissa 21.04.2021:

https://journal.laurea.fi/kansainvaliset-osaajat-kehittavat-digitaalista-pelia-tyonhaun-tueksi/#c6e6d8fc

CC BY-SA 4.0

Lähteet:

Saukkonen, P. People with foreign background are increasingly significant in the Helsinki Metropolitan Area labour market.

helsinginseudunsuunnat.fi

Talent Vantaa