Yrityshaku Talent Hackathoniin on auki!

Artikkeli

Asiasanat

TyönantajatYritykset

Vantaan kaupungin Talent Vantaa -toiminta järjestää yhteistyössä Suomen johtavan innovaatiokonsulttiyritys Spinversen kanssa hackathon -tapahtuman tulevana keväänä 9.-10.3.2023. Kaksipäiväisessä tapahtumassa Suomessa opiskelevat eri alojen kansainväliset korkeakouluopiskelijat ratkovat tiimeissä yrityksenne toimintaan liittyvää haastetta. Tapahtuman osallistujat kerätään mukaan pääkaupunkiseudun yliopistoista ja ammattikorkeakouluista.

Etsimme nyt mukaan yrityksiä, jotka haluavat saada ehdotuksia toimintansa haasteisiin ja mahdollisuuden tutustua korkeakouluopiskelijoihin rekrytointimielessä!

Hackathon

Talent Hackathonista potentiaalisia osaajia yritykseenne ja ideoita toimintanne kehittämiseen

Osallistumalla mukaan saatte mahdollisuuden verkostoitua potentiaalisiin tuleviin työntekijöihin ja voitte löytää tapahtumasta esimerkiksi osaavia harjoittelijoita, kesätyöntekijöitä tai tarvitsemaanne osaamista muihin yrityksenne tehtäviin. Lisäksi saatte yrityksenne toimintaan sovellettuja uusia ajatuksia ja näkökulmia opiskelijoiden työn tuloksena. Parhaimmassa tapauksessa yrityksenne voi saada jopa ratkaisun toimintanne akuuttiin haasteeseen!

Hackathonit ovat luovaa ajattelua ja erilaisia luovia menetelmiä yhdistelevä tapahtumakokonaisuus, jossa osallistujat pyrkivät tiimeissä vain muutaman päivän aikana ratkoa heille esitettyä haastetta. Haasteet voivat olla esimerkiksi yrityksen nykypäivän arkisia ongelmia, joihin haetaan luovia ratkaisuja helpottamaan tai ratkaisemaan kyseinen ongelma. Esimerkkejä muista hackathon-tapahtumista ovat muun muassa DASH ja Junction.

Mitä osallistuvalta yritykseltä vaaditaan?

- Haaste – osallistujat kehittävät tapahtumassa ratkaisuehdotuksia esittämäänne haasteeseen. Haaste voi liittyä esimerkiksi yrityksenne uuden palvelun/tuotteen ideointiin, yrityksenne toiminnan tai vaikka asiakaskokemuksen kehittämiseen. Haaste voi olla hyvin yleinen, ja asiantuntijamme auttavat muotoilemaan haasteenne sopivaan muotoon.

- Vain vähäistä panostusta – yrityksenne tarvitsee käyttää omia resursseja vain vähäisesti, ja me hoidamme tapahtuman järjestämisen. Odotamme teiltä vain muutamien tuntien aikapanosta ennen tapahtumaa ja 1-4 henkilöstönne jäsenen osallistumista itse tapahtumaan tulevana maaliskuuna. Yrityksestänne olisi hyvä olla mukana tapahtumassa 1-2 haasteen tuntevaa työntekijää sekä 1-2 rekrytointihenkilöä, jotka voivat verkostoitua tapahtuman aikana opiskelijoiden kanssa mahdollisessa rekrytointi- ja yhteistyömielessä.

- Yritystoimintaa pääkaupunkiseudulla – vaatimuksena osallistumisellenne on, että yrityksenne toimii Vantaalla, Helsingissä tai Espoossa.

Mitä yrityksenne saa osallistumisesta?

- Kehitysideoita esittämäänne haasteeseen ja yrityksenne toiminnan kehittämiseen

- Tilaisuuden monitoroida opiskelijoiden osaamista rekrytointimielessä tapahtuman aikana – voitte löytää tapahtumasta työntekijöitä, harjoittelijoita tai muita uusia yhteistyömuotoja opiskelijoiden kanssa.

- Mahdollisuuden rakentaa yrityksenne työnantajakuvaa potentiaalisten tulevien työntekijöiden silmissä

Mitä osallistuminen maksaa teiltä?

- Ei mitään! Osallistuminen on teille maksutonta.

Talent Hackathon on osa Talent Vantaa -projektia, jossa edistetään kansallisen Talent Boost -ohjelman tavoitteita. Projektin toteuttavat Vantaan kaupunki ja Laurea-ammattikorkeakoulu. Toiminta saa rahoitusta Työ- ja elinkeinoministeriöltä. 

Lisätietoja

Santeri Raappana

Vantaan kaupungin Elinkeinopalvelut/ Talent Vantaa
Asiantuntija
0503146302 santeri.raappana@vantaa.fi

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää yrityksenne mahdollisesta osallistumisesta!

Avainsanat

Talent Vantaa