Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutinen

Asiasanat

Työ ja elinkeinotYritykset

Vantaalla rakennetaan entistä parempaa tulevaisuutta yhdessä, monitasoisesti ja monen eri toimijan kesken. Tarkoituksena on edistää hyvinvointia kaikille alueen toimijoille, niin asukkaille kuin yrittäjillekin.

Kaksi ihmistä lentosimulaattorissa.

Mirka Järnefelt (vas.) ja Mariliinu Ahlström auttavat yrityksiä lentoon lähdössä: ”Tavoitteena on menestyvä Vantaa, joka koostuu hyvinvoivista yksilöistä ja yrityksistä, ja jossa osaava työvoima ja kukoistava yritystoiminta kohtaavat kansainvälisessä kaupungissa.”
Kuva: Kati Lastzka

Isommalla porukalla kohti yhteistä maalia, kiteyttää Mariliinu Ahlström, Vantaan kaupungin hanketoimiston päällikkö.

– Kaupunki, yritykset, kuntalaiset, kolmas sektori, oppilaitokset, kaikki yhdessä.

– Me olemme täällä yrityksiä varten. Yhteinen haasteemme on tukea yrityksiä elinkaartensa eri vaiheissa ja auttaa niitä esimerkiksi hyödyntämään uuden teknologian tuomaa hyötyä sekä tukea uusien yritysten ja yrittäjyyden syntymistä, jatkaa erityisasiantuntija Mirka Järnefelt Vantaan kaupungin elinkeinopalveluista.

Yrityksiä tietoviidakossa helpottamaan kaupungin elinkeinopalvelut on koonnut businessvantaa.fi-sivustolle kattavan ja kasvavan palvelutarjottimen. Selkeät asiakohtaiset sisällöt ohjaavat juuri oikean palveluntarjoajan pariin, oli kyseessä sitten yrityksen perustamiseen liittyvät asiat, tai halu ottaa ensi askel kansainvälisillä markkinoilla.

– Yksin ei tarvitse yrittää selvittää asioita, me autamme, Järnefelt kannustaa.

Järnefelt auttaa työssään yrityksiä sijoittumaan Vantaalle. Hän myös aktiivisesti etsii ja tarjoaa aluetta yrityksille. Elinkeinotoiminnan kasvu alueella on kaikkien etu.

Mariliinu Ahlströmin työ hankkeiden parissa tukee osaltaan yritystoiminnan kehittymistä, sillä hänellä on katse tulevaisuudessa – ja kohteena kaikki kaupunkilaiset, niin asukkaat kuin yrittäjätkin. Ahlström selvittää ja kyseenalaistaa, jotta lupaukset yrityksille olisivat todenmukaisia.

– Minkälaisia aitoon tarpeeseen vastaavia kehittämiskohteita ratkaisemme yhdessä? Mitä sellaisia kehittämistarpeita kaupunkialueen yrityksillä on, joissa voimme tukea? Näiden kysymysten takaa löydämme vastauksia, joista lähdemme rakentamaan yhdessä yritysten kanssa tarvelähtöistä toimintaa.

Vantaan kaupungin rikkaus on sen monipuolisuus. Kaupunginosat eroavat toisistaan väestö- ja palvelurakenteeltaankin, ja tämä on myös elinkeinotoiminnan kehittämisen pohjana. Työtä tehdään ympäri kaupunkia.

– Esimerkiksi Myyrmäessä on tiivis luovien yrittäjien keskittymä, ja Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä olemme onnistuneet tuottamaan liiketoimintaosaamista kasvattavaa tukea alueella ja luomaan verkostoja yritysten välille.

Apua juuri oikeaan tarpeeseen

– Osaajapulaan tarjoamme apua esimerkiksi oppilaitosyhteistyöllä. Omaa tai henkilökunnan osaamista voi tukea vaikka täsmäkoulutuksella, tai tuotantoon tarvittavaa teknologiaa on käytettävissä sovitusti, Järnefelt kertoo esimerkkejä monipuolisesta työstä yritysten hyväksi.

Ahlström ja Järnefelt nostavat esimerkiksi suunnitteilla olevan Smart City -konseptin, joka konkretisoi monialaisen yhteistyön ja tutkimustietoon perustuvan, tarvelähtöisen tulevaisuuden kaupunkisuunnittelun.

– Tutkimuksellista tietoa sekä laajempaa näkemystä tuo Teknologian tutkimuskeskus VTT:n mukana olo hankkeessa, ja yritysten rooli on tässä myös avainasemassa. Konsepti tuo yhteen konkreettisesti monen tason tekemistä.

Kohteena kaikki kaupunkilaiset

– Työmme on jatkuvaa kehittämistä, Mirka kuvailee, Mariliinu on samaa mieltä.

– Olemme viestin viejiä kaupungin toimintojen sisällä sekä aktiivisessa yhteistyössä yritysten ja muiden sidosryhmiemme kanssa, kuten esimerkiksi oppilaitosten.

Hankkeiden myötä mahdollisuuksia on turvallista kokeilla. Yrityksiä yhteen tuova tekeminen voi myös synnyttää jotain aivan uutta ja innovatiivista. Tyhjästä niitä ei kuitenkaan rakenneta, vaan jokaisella hankkeella on aina jokin kytkös esimerkiksi huomisen tarpeeseen.

– Yritykset voivat esimerkiksi testata palvelunsa tuomista kaupunkialueelle, ottaa turvallisesti riskejäkin kanssamme.

Ahlström ja Järnefelt haluavat muistuttaa, että Vantaan kaupungin elinkeinopalvelut tarjoaa maaperän mahdollisuuksille, ja on aidosti kiinnostunut alueen yrittäjien ja yritysten tarpeista ja tulevaisuudesta.

– Ota rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan, mitä yhteinen tulevaisuus voi tuoda tullessaan!

Avainsanat

Business VantaaYrittäminenElinvoimaKehittäminen