Vantaa yhteistyöhön Baronan kanssa – tavoitteena työllistää työnhakijat entistä vaikuttavammin

Uutinen

Vantaan kaupunki ja palveluyhtiö Barona ovat ryhtyneet yhteistyöhön tavoitteenaan tehostaa työttömien nuorten ja vieraskielisten työnhakijoiden työllistymistä Vantaalla. Kyse on tulosperusteisesta pilotista, jonka myötä on tarkoitus myös rakentaa mallia julkisen TE-hallinnon ja yksityisen palvelutarjoajan yhteistyölle. Yhteistyö liittyy työllisyyden kuntakokeilun asiakkaiden palveluihin. 

Henkilöitä kannettavan tietokoneen ääressä.

Osana pilottia Barona ottaa kokonaisvastuun satunnaisotannalla poimitusta 750 henkilön suuruisesta  ryhmästä työttömiä työnhakijoita. Työllisyyspalveluiden asiakasmäärät kasvoivat koronan myötä huomattavasti, eivätkä resurssit olleet kuntakokeilun alussa riittävät. Kohderyhmäksi ovat valikoituneet nuoret ja vieraskieliset, koska näillä ryhmillä on erityinen riski työttömyyden pitkittymiseen ilman tukitoimenpiteitä. Pilotin vaikuttavuutta seurataan vastaavan verrokkiryhmän avulla.

Marraskuun alussa alkaneessa Vantaan kaupungin ja Baronan yhteistyössä ensimmäiset työnhakijat on jo työllistetty. Kokonaisuutena Barona uskoo löytävänsä kesäkuuhun 2023 kestävän kokeilun aikana reilusti yli puolelle kohderyhmästä työpaikan tai työhön johtavan opiskelupaikan, kunkin asiakkaan yksilölliset tarpeet huomioiden. Baronalle palkkio maksetaan tulosten eli Vantaan kaupungin todennettujen säästöjen perusteella.

Räätälöityjä polkuja työllistymiseen

Työllisyyden kuntakokeilut ovat käynnistyneet 125 kunnassa, mukaan lukien Vantaalla, viime keväänä. Vantaa haki kokeilukunnaksi yhdessä Keravan kanssa, koska järjestämällä työllisyyspalvelut itse kunnan on helpompi huomioida asiakkaidensa erityistarpeet ja järjestää eheämpiä palvelupolkuja esimerkiksi koulutukseen tai työllistämistä tukeviin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin.

Vantaan tavoite on myös löytää innovatiivisia uusia ratkaisuja työllistämiseen, ja siksi kaupunki päätti ryhtyä yhteistyöhön Baronan ja sen tytäryhtiön Arffmanin kanssa. Nyt käynnistyneen pilotin asiakkaiksi voivat päästä alle 30-vuotiaat tai vieraskieliset vantaalaiset työnhakijat, jotka ovat olleet työttömänä 100-299 päivää. Kyseessä on tilastollisesti hyvin vaikeasti työllistettävä ryhmä.

“Vantaan työttömyysprosentti oli marraskuussa 12 prosenttia, ja merkittävä osa työttömistä on nuoria tai maahanmuuttajataustaisia. Samaan aikaan koko Suomea ravistelee ennenkokematon osaajapula, joten on todella merkittävä yhteiskunnallinen haaste saada työnhakijat ja työpaikat kohtaamaan. Halusimme lähteä kokeilemaan, miten tätä voitaisiin ketterästi ratkaista yhdessä kumppanin kanssa”, kertoo Vantaan kaupungin työllisyyspalveluiden johtaja Susanna Taipale-Vuorinen.

Pilottihankkeessa palvelua tuottava Barona haastattelee työnhakijoita kahden kesken, ja tapaamisen pohjalta luodaan työllistymissuunnitelma. Ensisijaisena tavoitteena on löytää suoraan haettava työpaikka. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tarjotaan työnhakijalle monenlaisia koulutuspaketteja, jotka kasvattavat osaamista ja työllistymisen todennäköisyyttä: mm. suomen kielen koulutusta, CV-työpajoja, työelämäsertifikaattien hakemista tai substanssikoulutusta.

“Tarjoamme jokaiselle työnhakijalle juuri heidän tarpeisiinsa istuvia räätälöityjä vaihtoehtoja. Tilaajan asettamat tavoitteet ovat erittäin selkeät, ja siksi teemme vain sitä, mikä johtaa työpaikkaan. Olemme todella iloisia, että pääsemme auttamaan Vantaata tämän yhteiskunnallisen haasteen ratkaisemisessa”, Baronan tytäryhtiön Arffmanin tulosperusteisten palveluiden johtaja Tatu Lintukangas sanoo ja jatkaa: “Aikaisemmin vastaavissa hankkeissa olemme kyenneet työllistämään noin 60 prosenttia työttömistä työnhakijoista, ja siten tiedämme, että työllistäminen voi olla pienestä kiinni. Esimerkiksi monilla työttömillä on varsin hyvää ammattitaitoa, mutta he eivät vain osaa löytää tai hakea töitä. Meidän tehtävämme on auttaa ylittämään tämä ensimmäinen kynnys ja pakata reppuun sellaista lisäosaamista, jota työmarkkinoilla juuri nyt tarvitaan.”

Vantaan ja kaupungin pilottiyhteistyö kestää kesäkuuhun 2023 asti. Tuloksia seurataan tarkasti läpi yhteistyön. Työllisyydenhoidon on tarkoitus siirtyä valtiolta kuntien vastuulle kokonaisuudessaan vuonna 2024.

Vantaan kaupunki on Suomen neljänneksi suurin, kovaa vauhtia kasvava kaupunki. Vantaalla asuu noin 238 000 ihmistä, joista noin viidennes puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Koronasta huolimatta Vantaan talous voi hyvin mutta työttömyysprosentti on yhä liian korkea: koronapandemian aikana työttömyysprosentti nousi noin 8,5 prosentista liki 20:een, ja on nyt jälleen laskenut lähemmäs kymmentä. Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys ovat yhä haasteita, joihin kaupunki etsii ratkaisuita.

Barona on vuonna 1999 perustettu palveluyhtiö. Uudistamme työelämää laaja-alaisilla työvoiman ja yritysten kasvua tukevilla ratkaisuilla, joihin kuuluvat mm. asiantuntija- ja konsultointipalvelut, teknologiavetoiset kokonaisratkaisut sekä työelämään liittyvät, työllistämisen kaikki muodot kattavat palvelut. Liikevaihtomme vuonna 2021 on noin 400 miljoonaa euroa. Toimimme Suomessa yli 30 toimipisteessä ja kansainvälisesti yhdeksässä eri maassa. Barona on osa Bravedo-yhteisöä.