Uudet palvelupolut korkeasti koulutetuille maahanmuuttajille

Asiasanat

Työ ja elinkeinotMaahanmuuttajat

Vantaalla on alkanut uusi hanke kansainvälisten osaajien työllistymisen edistämiseksi. Uudet palvelupolut korkeasti koulutetuille maahanmuuttajille -hanke tukee korkeasti koulutettujen vantaalaisten maahan muuttaneiden työllistymistä osaamista vastaaviin tehtäviin.

Ihmiset ojentavat kätensä päällekkäin yhteistyön merkiksi.

Kansainvälisten osaajien lisäksi hankkeen kohderyhmänä ovat vantaalaisten yritykset. Hanke tukee alueen yrityksiä kansainvälisten osaajien työllistämisessä ja näin edesauttaa yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Samalla hankkeen toiminnot tukevat TKI-toiminnan kärki- ja kasvualoja ja työvoimapulasta kärsiviä toimialoja.

Käytännössä hankkeessa tullaan kuvaamaan palvelupolut, joilla voidaan tarjota nopean työllistymisen palveluita sekä kansainvälisille osaajille että alueen yrityksille. Hanke työskentelee tiiviisti yhdessä sekä kansainvälisten osaajien että alueen yritysten kanssa. Yhteiskehittämisen ja palvelumuotoilun menetelmiä hyödyntäen hankkeessa suunnitellaan nykyisestä työllistymisen ja rekrytoimisen tuen palvelutarjonnasta puuttuvia palveluita. Näitä osaajien ja työnantajien yhdessä kehittämiä palvelukonsepteja testataan kevään 2021 aikana. Osana maahan muuttaneiden yrittäjyyden edistämistä hankkeessa rakennetaan omaan osaamisen kaupallistamiseen liittyvä verkkokurssi, jonka avulla kansainvälisten osaajat perehdytetään työelämän muutostrendeihin ja itsensä työllistämisen mahdollisuuksiin.

Hankkeen lopputuloksena Vantaalle syntyy uusi keskeytyksetön, eri toimijoiden palveluista koostuva palvelupolku sekä työhön tai yrittäjyyteen suuntaaville korkeasti koulutetuille osaajille että työtä tarjoaville yrityksille.​

Hanketta rahoittaa työ- ja elinkeinoministeriö ja se toteutetaan Vantaan kaupungin ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Hankkeella edistetään kansallisen Talent Boost -ohjelman tavoitteita.

More information

Avainsanat

Kansainvälisyys