Vehkalaan nousee toimitilaa yritykselle, jonka keksintö mullistaa käsityksemme ravintoproteiinista ja tarjoaa ratkaisun globaaliin ruokapulaan – suunnitelmat ulottuvat avaruuteen asti

Uutinen

Kotimainen Solar Foods on paraikaa pystyttämässä ensimmäistä tuotantolaitostaan Vantaan Vehkalaan. Ilmasta proteiinia valmistavalle yritykselle kaupungin tuki on ollut alueelle sijoittumisessa ratkaiseva tekijä.

Tonttipäällikkö Armi Vähä-Piikkiö ja Solar Foodsin toimitusjohtaja Pasi Vainikka

Solar Foodsin tuotantorakennus tulee samalla olemaan myös yrityksen pääkonttori. Uuselintarvikkeen tuotantoon pääsee tutustumaan vierailukeskuksessa tilojen valmistuttua vuonna 2024. Ja kun EU näyttää vihreää valoa uuselintarvikeluvalle, on keskuksesta mahdollisuus ostaa esimerkiksi soleiinista valmistettu jäätelö maistiaiseksi.

Teksti: Eira Isomäki

Kuvat: Markku Pajunen

Iso investointi mahdollistaa yrityksen vuosia kehittelemän, ilmasta sähkön, mikrobien ja hivenaineiden avulla valmistettavan soleiini-proteiinin tuotannon. EU-maissa uuselintarvikeluvan myöntämistä odotteleva yritys uskoo tuotannon pyörivän vuoden 2024 alkupuolella. Singapore on ensimmäisenä myöntänyt tuotanto- ja myyntiluvan mullistavalle suomalaiskeksinnölle.

Nyt Vehkalan kehittyvällä alueella oleva korkean tieteen ja teknologian yhdistävä rakennus on harjakorkeudessa.

– Vantaa tarjosi meille tarvitsemiamme neliöitä sekä erinomaisen saavutettavuuden.

Yritys tarkasteli sijoittumisvaihtoehtoja pääkaupunkiseudulta. Vantaa ratkaisi pelin merkittävillä tekijöillä: sijainnilla ja ennen kaikkea yrityksestä aidosti kiinnostuneella yhteyshenkilöllä, joka tuli johtamaan uuden äärellä olevan yrityksen vaivatonta sijoittumista kaupungin maaperälle. Vantaan kaupungin tonttipäällikkö Armi Vähä-Piikkiö kokosi saman pöydän ääreen aina kulloinkin tarvittavat asiantuntijat.

–Armi tarttui meitä kädestä ja ohjasi. En edes tiedä, kuinka paljon taustalla tapahtuikaan meidän hyväksemme. Hän esitteli aluekehitysnäkymiä ja auttoi läpi mutkikkaiden lupahakemusprosessien, Pasi kiittelee.

Globaaleilla markkinoilla toimivalle yritykselle sijainti 10 minuutin matkan päässä lentokentältä on ihanteellinen. Kaupunkiympäristö oli yrityksen liiketoiminta-ajatukseen sopivin vaihtoehto.

– Soleiini-proteiinin valmistus ei vie suurta tilaa, vaan tuotantolaitos voisi sijaita vaikka suurkaupungin keskellä.

Tulevaisuuden näkymien sparraaminen yhdessä vahvisti luottamusta yhteistyöhön kunnan kanssa. Erityisesti pohdinnat, kuinka sijoittuminen alueelle tukee liiketoiminnan jatkuvuutta.

– Eikä vain meidän etumme, vaan myös alueen näkökulmasta, miksi juuri meidän tulisi sijoittua, miten me osaltamme hyödynnämme kehitystä, Pasi tarkentaa.

Tulevaisuuden ruokaproteiinille oivalliset tilat

Toukokuussa 2021 kaupunki myönsi luvan proteiini-innovaatioyrityksen tonttivaraukselle. Hieman vajaassa kahdessa vuodessa Härkälenkille on noussut rakennuskompleksi, joka pitää sisällään yhtiön pääkonttorin, tuotanto- sekä laboratoriotilat ja vierailukeskuksen.

– Vierailukeskuksen tarkoituksena on esitellä Solein®-tuotettamme, ruuantuotantoamme ja mikä sen tulevaisuus voisi olla. Ajatuksena on myös kertoa Nasan järjestämän kilpailun innoittamana suunnitelmissa olevasta ruuantuottojärjestelmän rakentamisesta avaruuteen.

Tämä korkealle tähtäävä hanke odottaa vielä rahoituspäätöstään. Toteutuessaan autonominen pieni laite tulisi mahdollistamaan proteiinijauheen valmistuksen esimerkiksi astronauteille avaruusasemilla tai se voisi toimia inspiraation lähteenä, kun vastaavaa laitetta kehitettäisiin vaikkapa nälänhädän runtelemalle pakolaisleirille.

– Meidän katseemme on jo vahvasti vuodessa 2030. Valmistaudumme koko ajan siihen, miten teknologian kehityksen myötä muuttuvat faktat ja realiteetit vaikuttavat ihmiskunnalle.

Solar Foodsin Vehkalan rakennusprojekti on esimerkki toimivasta yhteistyöstä yrityksen ja kaupungin kesken. Vantaan kaupungin tonttipäällikkö Armi Vähä-Piikkiö saa Solar Foodsin toimitusjohtaja Pasi Vainikalta kiitosta. ”Armi tarttui kädestä ja ohjasi meitä hakuprosessista lähtien.”

Liiketiloja ja tontteja on saatavilla moneen eri tarpeeseen

– Autamme yritystä löytämään ensinnäkin heidän liiketoiminnalleen sopivan alueen sijoittua, tarkoituksen mukaiset toimitilat tai tontin. Kaupunki tarjoaa valmiin yhteistyöverkoston, joten kontakteja ei tarvitse lähteä etsimään eri tahoilta, Vantaan kaupungin tonttipäällikkö Armi Vähä-Piikkiö kertoo.

Kaupungin hyväksi havaittu ”yhden luukun taktiikka” palvelee yritysasiakkaita selkeydellään ja nopeuttaa toteutusta. Vaikka kaikki hakemukset hoidetaan kaupungin lupapisteen kautta, Armi neuvoo olemaan yhteydessä jo ennen virallisen lupahakemuksen jättämistä.

– Kokoamme jo suunnittelupalaveriin kaupungin useamman alan asiantuntijat. Laaja asiantuntijuuspohja ohjaa ja helpottaa projektin toteuttamista heti alusta alkaen.

– Vantaan toimintatapa antaa yritykselle mahdollisuuden keskittyä ydintekemiseensä, Pasi kiittelee.

Yritys, oletko kiinnostunut Vantaan tarjoamista mahdollisuuksista? Tutustu sijoittaumisvaihtoehtoihin tästä.