Suomi vahvistaa läsnäoloa Yhdysvalloissa - asiantuntijahaku avattu

Uutinen

Asiasanat

Työ ja elinkeinotTyönhakijatYritykset

Suomen F 35 -hävittäjäkauppojen imussa elinkeinoelämä haluaa syventää kaupallista ja teollista yhteistyötä puolustusteollisuusjätti Lockheed Martinin ja sen kumppaneiden kanssa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen johtavat kaupungit ja talousalueet (ns. kuutoskaupungit) ovat sopineet Business Finlandin ja ulkoministeriön kanssa uuden kaupallisen ja teollisen yritysasiantuntijan "Industrial Consul" sijoittamisesta USA:han vahvistamaan yritysyhteistyöstä amerikkalaisten yrityskumppanien kanssa.

Kuvituskuva

"Seuraavien parin vuoden aikana Suomen on syytä hyödyntää täydellä teholla NATO-jäsenyyden ja hävittäjäkauppojen avaamien ovien kaupalliset ja teolliset kumppanuudet", korostaa EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

 

Häkämiehen mukaan Lockheed Martin on jo osoittanut laajaa kaupallista ja teollista kiinnostusta Suomea kohtaan, sillä puolustusteollisuuden ratkaisut perustuvat yhä useammin siviiliteollisuuden ratkaisuihin tekoälystä ja televiestinnästä energia- ja resurssitehokkuuteen.

F-35-kaupat jo aikaisemmin tehneet Tanska ja Norja ovat jo luoneet vastaavan yritysyhteistyön Lockheed Martinin kanssa ja nyt on Suomen vuoro. Hankkeessa onnistuminen vaatii kuitenkin vahvaa ja osaavaa läsnäoloa USA:n markkinoilla ja tätä tarkoitusta varten uuden kaupallisen asiantuntijan palkkaaminen on käynnistymässä. Uuden kaupallisen asiantuntijan toivotaan auttavan suomalaisyrityksiä jo ensi vuoden alusta alkaen Washingtonissa Suomen lähetystön tiloissa.    

Suomen tavara- ja palvelukauppa sekä keskinäiset investoinnit ovat kasvaneet viime vuosina Yhdysvaltojen kanssa, mistä tuoreimpana esimerkkinä Fortumin ja Microsoftin yhteishanke Espoossa. Tänä päivänä yli 250 suomalaisyritystä on tytäryhtiön kautta läsnä Yhdysvalloissa ja ne luovat yli 100 000 työpaikkaa maahan, jossa "American Jobs First" on johtava periaate myös presidentti Bidenin kauppa- ja talouspolitiikassa. "Suomalaisyritysten lokaalin läsnäolon merkitys Yhdysvalloissa korostuu entisestään," muistuttaa EK:n johtaja Timo Vuori.  

 

Lisätiedot: Johtaja Timo Vuori, 050 553 5319

Virallinen haku Industrial Consul

 

Avainsanat

Business Vantaa