Kattavalla yhteistyöverkostolla yritysten avuksi vaikkapa tekoäly tai robotti

Uutinen

Asiasanat

Työ ja elinkeinotTyönantajatYritykset

Vantaalla tehdään huimasti töitä eri hankkeissa ja projekteissa sen eteen, että paikalliset yritykset ja yrittäjät voivat keskittyä omaan ydintekemiseensä – ja ennen kaikkea sen kehittämiseen. Yhteistyöverkostojen avulla uudet teknologiaratkaisutkin tulevat käden ulottuville.

SAV Taidekollektiivin Jesse Pasanen ja Jenni Väisänen (vas.) esittelevät Vantaan kaupungin elinkeinopalvelun Laila Bröckerille (kesk.) sekä Maarit Haavisto-Koskiselle (oik.) yhtenä Big Flash -hankkeen projektina rakentunutta maalausrobottia.

SAV Taidekollektiivin Jesse Pasanen ja Jenni Väisänen (vas.) esittelevät Vantaan kaupungin elinkeinopalvelun Laila Bröckerille (kesk.) sekä Maarit Haavisto-Koskiselle (oik.) yhtenä Big Flash -hankkeen projektina rakentunutta maalausrobottia.

SateenkaariROBO on paikallisen yhteistyön ruumiillistuma. Pieni, pensseleillä maalia asfalttiin levittävä yksinkertainen robotti syntyi usean eri tahon toiveesta sateenkaria Vantaan kaduille. Idea maata maalaavasta robotista syntyi SAV Taidekollektiivin Jesse Pasasen mielessä. Metropolialla idea kotiutui Big Flash -hankkeen projektiksi.

– Ollaan hyviä loksauttelemaan asioita yhteen, Jenni Väisänen SAV Taidekollektiivista kiteyttää.

Mitä jos kaikki hyödyllinen tieto, tarpeelliset kontaktit ja vielä enemmänkin tällaisten villienkin visioiden toteuttamiseen olisi vain yhden klikkauksen päässä? Mitä jos ei tarvitsisikaan ratkoa yksin tuotannollista ongelmaa tai kiristää otsaa uuden kuningasidean synnyttämiseksi?

– Yhteisössä on voimaa ja parviälytys kannattaa, toteaa projektipäällikkö Maarit Haavisto-Koskinen Vantaan elinkeinopalveluista.

Kaupungin koordinoimassa My Business Hub – kaupunginosien kilpailukyvyn kasvattaja -hankkeessa mietitään parhaillaan Laurea ja Metropolia ammattikorkeakoulujen kanssa, miten kaikki Vantaan business-yhteisön jäsenet saadaan luontevasti verkostoitumaan keskenään.

– Niin että yritykset, asiantuntijat, tutkimuslaitokset ja oppilaitokset löytävät helposti toisensa, kiteyttää Maarit.

Kaupungin elinkeinopalvelujen asiantuntijat auttavat yhteyksien luomisessa. Hankemuotoisissa projekteissa yritykset voivat keskittyä olennaiseen, sillä hankeorganisaatio huolehtii kaikesta muusta.

–  Yrittäjät pääsevät maksutta sparrailemaan omia kehityskohtiaan ja ideoimaan uusia ratkaisuja yhdessä eri alojen asiantuntijoiden kanssa.

Uutta teknologiaa ja uusia ideoita

– Autamme löytämään juuri oikeat kaverit, kiteyttää Big Flash -hankkeen projektipäällikkö Laila Bröcker Vantaan kaupungin elinkeinopalveluista.

Paraikaa käynnissä oleva Big Flash -hanke tutkii mahdollisuuksia valjastaa robotiikkaa ja tekoälyä yritysten erilaisiin tarpeisiin. Hankkeessa sata yritystä saa Metropolia ammattikorkeakoulun korkean teknologian osaamista ja asiantuntijoiden apua maksutta projekteihin, joissa tavoitteena on löytää digitalisaatiosta konkreettista hyötyä yrityksen toimintoihin.

Tähän mennessä yhteistyön myötä ovat syntyneet esimerkiksi demoversiot tarjoilijoiden apuna lautasia kuljettavasta robotista. Yhdelle asiakkaalle taas on opetustarpeita varten luotu virtuaalinen ja mielikuvitusrikas oppiympäristö luokkahuoneineen. Lisäksi Myyrmäessä toimivalle SAV Taidekollektiiville rakentui maalausrobotti osallistavaan työpajatoimintaan.

– Kehitysideat eivät jää virtuaalitasolle, vaan kasvotusten kohtaamiselle on Garage-tilat, jossa yritykset ja oppilaitosten osaajat kohtaavat säännöllisesti projektin edetessä, Laila kertoo.

Jos demovaihe onnistuu, uudelle toiminnolle lasketaan tuotantokustannukset ja verrataan saavutettavaa hyötyä yrityksen prosesseihin. Parhaimmillaan projektit antavat eväät kehitetyn ratkaisun viemisen tuotantoasteelle, jos kaikki natsaa.

– Vielä ehtii mukaan, jos on nopea! Itse ei tarvitse tietää teknologiasta enempää, vaan riittää, että on avoin ja kiinnostunut uusista mahdollisuuksista

– Korkeakouluyhteistyöstä on valtava hyöty niin yrityksille kuin opiskelijoille. Ongelmanratkaisu edellyttää vuorovaikutusta, asiantuntijuutta ja luovaa ajattelua, Laila kuvailee.

Jesse Pasanen ja Jenni Väisänen esittelevät maalausrobottia

Jesse ja Jenni jatkavat yhteistyötä Big Flash -hankkeessa. Yhteistyö opiskelijoiden kanssa ja tieteen sekä taiteen yhteensovittaminen on antoisaa.

Yhteistyöllä väriä ja hauskuutta asuinympäristöön

Metropolian Garage-tilassa visio konkretisoitui kahden insinööriopiskelijan, robotista vastanneen Teemu Gerasimoffin ja maalausmekanismin kehittelystä vastanneen Toivo Parkkosen, avulla. Yhteinen projekti innosti, tuotetta kehiteltiin yhdessä.

Spraymaalisuihke vaihtui painovoimaperusteiseen maalin kaatoon. Liikuttaminen Playstation-peliohjaimella muistuttaa radio-ohjattavan auton ohjaamista.

– Halusimme tuoda robottiin hauskuuden ja pitää toteutuksen mahdollisimman yksinkertaisena, Jesse kertoo.

SateenkaariROBO tuo uutta energiaa ja lapsenomaista riemua SAV Taidekollektiivin järjestämiin maalaustyöpajoihin. Robotilla saa jo tunnissa paljon väriä ympäristöön ja robotin kulkema maalipinta on eläväinen.

– Maalausrobotti tuo mahdollisuuksia vaikka yrityksen tyhy-päivään, Jenni vinkkaa.

Tällä hetkellä SateenkaariROBO on odottamassa hienosäätöä. Myyrmäen alueen monipuolisessa kulttuurikeskuksessa, Myyräncolossa toimivan Taidekollektiivin Jenni ja Jesse jatkavat yhteistyötä Big Flashissä.

– Olemme ikään kuin tulkki kulttuurialan toimijoiden ja korkean teknologian mahdollisuuksien välillä.

Sekä My Business Hub että Big Flash ovat molemmat REACT-EU:n EAKR –hankkeita. My Business Hubin rahoittajana toimii Uudenmaan liitto.

Avainsanat

HankkeetBusiness Vantaa