Kansainvälisen työvoiman rekrytointi: C6-allianssi Vantaalla
Vantaalla puhutaan yli 120 kieltä, ja jo lähes kolmannes vantaalaisista on muunkielisiä. Samaan aikaan Suomessa syntyvyyden lasku ja väestön ikääntyminen tekevät maahanmuutosta entistä keskeisemmän osan työvoiman saatavuutta: monilla aloilla on pulaa osaavista työntekijöistä, mikä hidastaa yritysten kasvua. Työmarkkinoiden monimuotoistuminen avaa työnantajille monia mahdollisuuksia, mutta edellyttää myös uudenlaista osaamista.
Rahoittajat
Hanke vahvistaa työnantajien osaamista kansainvälisessä ja vastuullisessa rekrytoinnissa sekä auttaa löytämään osaavaa työvoimaa myös ulkomailta. Hanke tarjoaa työnantajille palveluja, jotka täydentävät työllisyysalueiden kansainvälistä työnvälitystä. Palveluiden avulla vahvistetaan työnantajien valmiuksia houkutella, rekrytoida ja sitouttaa kansainvälisiä osaajia. Samalla kehitetään uusia toimintamalleja ja kumppanuuksia työnantajien kansainvälisen ja monimuotoisen rekrytoinnin tueksi.
Hankkeessa työnantajat saavat tukea muun muassa:
- työpaikan kielikäytäntöjen kehittämiseen
- monimuotoiseen rekrytointiin ja sujuvaan perehdytykseen
- esihenkilötyöhön monimuotoistuvassa työyhteisössä
- tutkijoiden ja erityisasiantuntijoiden houkutteluun ulkomailta.
Tavoitteena on saattaa 1000 työnantajaa kansainvälistä ja vastuullista rekrytointia tukevien palveluiden piiriin. Hankkeen taustalla on valtion, Helsingin kauppakamarin ja Suomen kuuden suurimman kaupungin (C6-kaupungit) yhteinen kumppanuus.
Hanke edistää YK:n kestävän kehityksen periaatteiden ja Vantaan kaupunkistrategian toteutumista. Työnantajien monimuotoisuusosaamista ja vastuullista rekrytointia edistävät palvelut vahvistavat ihmisarvoista työtä ja talouskasvua (tavoite 8) että eriarvoisuuden vähentämistä (tavoite 10).
Samalla hanke tukee Vantaan kaupunkistrategian mukaisesti sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua parantamalla työnantajien ja työnhakijoiden kohtaantoa ja helpottamalla työelämään pääsyä kaikille vantaalaisille henkilön taustasta ja ominaisuuksista riippumatta.